Vuoden viimeinen lihaerä

Tila
Toteutunut
Saapumispäivämäärä

Joulukuun vaihteessa saapuu vuoden viimeinen lihaerä. Tuore jauhikset tulevat myyntiin viikolle 50. Vuoden 2023 ensimmäinen erä on suunnitteilla vasta maaliskuun alkuun, joten tämä on hyvä huomioida.

Yleiset ohjeet

Huomioi, että tuotteet myydään tilausjärjestyksessä. Tilauksia toivotaan ensisijaisesti sähköpostilla (vastaamme samaan osoitteeseen), mutta tilaaminen käy myös puhelimitse. Jollemme vastaa puhelimeen, laita viesti, niin soittelemme takaisin.

Toimitukset suunnitellaan ennakkotilausten perusteella. Alustavat toimituspaikat on Toimituspisteet-sivulla. Myös mainittujen paikkojen välillä voidaan pysähtyä, joten kerro toiveesi tilauksen yhteydessä. Pysähdysajat ilmoitetaan tilauksen tehneille, kun ennakkotilausaika on päättynyt.

Uusien erien välillä tuotteita löytyy varastosta sekä kylmiöstä että pakastimesta. Toimituksia aina parillisilla viikoilla ja sovittaessa muulloinkin. Laita viestiä ja kysy!